Hae tästä blogista

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Taavi, is your house on fire?

... soitti Nina toissa iltana. Ajattelin että tämä tästä nyt puuttuikin. Kiiruhdin sitten kotoota kattomaan. Televisiosta tutut pelstajat olivatkin jo paikan päällä ja onnekseni ne oli vaan alakerran kundin perus "nakit ja muussi" ja tais siitä olla lehdessäkin. Ajattelin eka että voi olla hyvinkin mun kun on niin paljon uusia kodinkoneita juuri kytkettynä ja ties mitä vikaa niissä voi olla. Tajusin sitten jälkeenpäin kuitenkin että mulla on uudet sähköt ja vikavirtasuojaukset joten olisi aika epätodennäköistä että jostain liekki syntyisi.

Vähän tummuivat kaverin ikkunat.


Laitoin toissapäivänä asunnon hiljaiseen myyntiin. En ole jaksanut vielä tietoja siihen lisää päivittää mutta tulee ensi maanantaina virallisesti myyntiin ja pyynti on 195t.

Jonkun mielestä tuo saattaa kuulostaa kovaltakin hinnalta varsinkin kun on linjasaneeraus tulossa parin vuoden kuluttua ja kaikki muukin laitetaan tip top suurella rahalla. Tuo on kuitenkin aika realistinen siihen nähden että pelkästään materiaaleihin on mennyt 25t ja pakkaushan on aika harvinainen. Pari kerrosta ylempänä samasta asunnosta on pyyntinä 164t ja viimeisen vuoden aikana pyynnit ovat olleet yhtiössä samoilla pohjilla 160-178t. Todellisen hinnan päättää kuitenkin ostaja jonka ostotarjous hyväksytään.



http://helsinkihomedesign.fi/#!/parven-rakennus/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Helsinki Home Design

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...