Hae tästä blogista

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Valoa Lasista

Tuli tuo neljä viikkoa sitten tilaamani etsattua karkaistua lasia oleva liukuovi. 10cm liian lyhyt (megalollia)! Olen niku tuhottomasti nähnyt vaivaa siihen että sama katto jatkuisi eteisestä pelkistyneenä makkariin. Olin tehnyt alakaton päälle vahvat koolaukset että saisi pelkistetyn ja huomiota herättämättömän kiskon kattoon liukuovea varten sillä sitä ajatusta en voinut sietää että kiskoa tulisi myös lattiaan. Jäisikö nyt lasioven alle 10cm rako? ÄÄÄÄH! Voisko edes joskus hommat sujua ongelmitta! Painotin tilattaessani että lasioven on oltava 240cm eikä kyseinen mitta ole se minkä väliin kiskot, ovi ja koko tilpehööri tulee.

NON undersdut!

Ei vaihtoehtoja. Jotain oli keksittävä. Jouduin päätymään sellaiseen ratkaisuun mitä kaikin tavoin yritin välttää. En voi kertakaikkiaan sietää tommoisia ihme levyratkaisuja millä peitetään helposti tuo kiskohöyskä tilanjakajissa ja liukuovissa.


Eli kattoon lisää puuta! Ovi painaa muuten lähemmäs 100kg




Koolaukset ja kiskot peitin sitten sokkeleilla (vattu)!
Se miksi päädyin karkaistuun lasiin ole syynä se että halusin ennemminkin tilanjakajan mikä ei kuitenkaan sulje luonnonvaloa eteisestä ja on ulkonäöltään pelkistetty ja moderni. Etsattu lasi on siihen hyvä. Se päästää valoa lävitse eikä makkariin näe.
Etsattu lasi on valmistettu syövyttämällä lasin pintaa yhdeltä puolelta jolloin läpinäkyvyys ja kiilto häviää.



Siihen olen tyytyväinen että ei ole lattialla häiritsevää kiskoa vaan puolen sentin korkeudella nätisti liukuva lasi.


Jos joku ei ole jo eksynyt katsomaan kolmosellakin pyörivää Grand Designs ohjelmaa niin tästä vähän maistiaisia.
Ohjelma seuraa mitä huikeimpien projektien (yleensä pariskuntien) valmistumista alusta loppuun asti. Monen vuoden tuska ja työ laitetaan tunnin mittaiseen pakettiin kokoluokassa ja ulottuvuuksissa mitä suomessa ei koskaan tulla näkemään. Lopputulokset ovat huikeita!

Valitettavasti upottaminen on tällä videolla kieletty. Eli kopioi alla oleva linkki osoitekenttään.
http://youtu.be/Y5exbr0IG2Y


8 kommenttia:

  1. Toi on hienoa jälkeä mitä teet, mutta mun mieleen ei ole liian valkoinen talo. Tulee kylmä ja kolkko fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto tehdään myyntiä varten ja tästä syystä en voi myöskään maalailla seiniä punaiseksi tai keltaiseksi. Se rajaa moninkertaisesti ostajaehdokkaita pois. Valkoinen toimii kaikkein parhaiten! Jokaisen on silloin helppoa kuvitella oma unelmatapettinsa tai maalata seinä sen väriseksi minkä ihan itse haluaa.

      Poista
  2. Pakko kysyä että mistä tilasit lasin ja kuinka paljon maksoi? Kovasti haluaisin omaan kotiin samanlaisen :)

    Terveisin tuore asunnon ostaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyysin tarjouksia ja hinta vaihteli asennuksineen 970-1250 € välissä. Löysin kuitenkin parin viikon ja parin kymmenen etsintätyötunnin jälkeen sivuston josta saa helposti tilattua. (nettilasi.com). Kannattaa huomioida että asennus ei ole hirveen yksinkertaista ja vaatii hieman ehkä ammattiauttajaa. Myös asennusohjeet puuttuvat varmaankin siitä syystä että on tarkoitettu ammattilaisille.

      Poista
  3. Itseä kiinnostaisi tilauspaikkaa enemmän tavarantoimittaja ja se, että kenen kiskoja käytit/käytät näissä ratkaisuissa yleisesti.

    Tietenkin sopimushinnat on mielestäni kohteliasta ja asiallista pitää "business-salaisuutena", mutta aktiivisesti blogiasi seuraavana arvostaisin kaikkien käyttämiesi kalusteiden ja tilaustavaroiden osalta "toimittajatietoja" ja ehkäpä vaikka suuntaa-antavia SVH/OVH tietoja.

    Nämä siis siksi, että osaisi itse sitten rakentaa mielikuvia hinnoista.

    Rakennus/remppa-alalla työskentelevälle blogisi on todella mielenkiintoista lukemista ja kiitoksia siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tilasin tuon ison lasin sellaiselta sivustolta kuin nettilasi.com. Täytyy myöntää että tuon puljun hinnat ovat ylivoimaisesti edullisimmat ja tilaushelppous on extraplussaa. Tuolta saa tilattua myös välitilalasit mittojen mukaan ja niihin vielä reijitykset haluamaasi paikkaan.

      Olet ihan oikeassa tuon hintahaitarin merkityksessä. Aikaa on vaan aina niin niukasti tälle blogille niin kaikea ei aina vaivaudu laittamaan. Ei hirveesti inspiroi laittaa linkkejä yritysten myynninedistämiseksi kun ei saa tavaraa sen yhtään halvemmalla kuin perus kuluttajan. Yritän väsätä jotain tulevaisuudessa.

      Poista
  4. Kun voitan lotossa, tilaan sinulta uuden kodin. ;) Aivan uskomatonta jälkeä saat aikaan!

    VastaaPoista
  5. Itse tuli hankittua samankaltanen lasinen liukuovi(http://www.ita-helsinginlasi.fi/lasit_ja_tarvikkeet6.html) Itä-Helsingin lasilta ja toimitus oli asiallisen nopeaa. Hinta oli ihan kilpailukykyinen noihin teidän mainitsemiinne.

    -Pena

    VastaaPoista

Helsinki Home Design

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...