Hae tästä blogista

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pintaa Kakluuniin

Googlettamalla en ainakaan itse löytänyt mitään erikoista konstia kakluunin maalaamiseen liittyen. Se sitten ihmetyttikin kun luulin kaiken löytyvän jo täältä ihmeellisestä maailmasta. Asiahan täytyi ratkaista itse ja toivottavasti joillekin tästä on edes jotain apua.

Eräällä asiakkaallani oli putkiremontti ja sen yhteydessä piti päivittää koko asunto. Hänen oma toivomuksensa oli että kulahtaneen vihreä toimiva kakluuni purettaisi.
Täällä helsingin seudulla toimivien kakluunien suhteen fakta on se että sen arvo on asunnon myyntihetkellä 15 000€. Kaiken lisäksi asunto menee muita markkinoilla olevia aikaisemmin kaupaksi.

Eli, älä missään nimessä purkaa toimivaa kakluunia. Keksi sille jokin ratkaisu. Rumankin saa käännettyä edukseen huoneiston pintaremontilla ja oikeilla värivalinnoilla. Se voi olla huoneistossa se katseenkääntäjä, ilman että sille tekee mitään.


Päädyttiin kuitenkin asiakkaan toiveesta maalaamaan se ja se jäi myös osittain parven taakse. Ohjeita enkä vinkkejä löytänyt sitten mistään. En edes maalikaupan ammattilaisilta. Ongelmana kakluunissa on että kyseessä on lasipinta eikä lasipinnassa pysy juurikaan mikään. Moni nyt miettii että onhan niitä kaakelimaaleja ym. Juu, ne on lateksipohjaisia eikä kenelläkään ole kokemusta mitä niille tapahtuu toistuvassa lämpötilassa. Kaakelimaalit ovat kuitenkin tehty kylpyhuonetiloja varten ja sieläkin toimivat aika huonosti. Suurin ongelma oli myös se että väri kun piti olla valkoinen niin kaikki valkoiset kaakelimaalit ja muut öljymaalit ovat sitten vuoden kuluttua keltaisia, joten oli keksittävä muuta.


Pesin pinnan, annoin kuivua ja pohjamaalasin sen Futura 3 tartuntapohjamaalilla niin että tuo 0,9L purkki meni siihen kokonaan. Tässä onkin tärkeää se että pohjamaalin pitää saada kuivua kunnolla. Siihen saattaa mennä useampikin vuorokausi joten, tästä kannattaa tehdä kokonaisen viikon projekti kokonaisuudessaa. Eli anna pohjamaalin kuivua ainakin kaksi vuorokautta. Sitä voi tunnustella kynnellä. Jos maali lähtee kuoriutumaan kuin voi niin se ei ole vielä kuivunut.



Pintamaaliksi valitsin Futura 40 vesipohjaisen kalustemaalin. Vesipohjaisen siksi että valkoisena se pitää värinsä paremmin kuin muut.
Kerroksia tuli maalattua pintamaalilla neljä. Kuivumisväliksi suosittelen myös tässä kahta vuorokautta. Työ vaatii pitkiä kuivumisaikoja joten kärsivällisyyttä!! Pintaa ei saa kuivattaa lämmittämällä takkaa. Hyvä olisi ettei takkaa käytetä kuukauteen maalauksen jälkeen.


Maalaamiseen käytin minitelaa. Se sopii tasaista pintaa vaativalle työlle, joten tässä se on ihan omiaan. Urat ja ja kuviot tietysti tupsutellaan siveltimella ja telalla pyyhkäistään ylimääräiset pois.
Rahallinen budjetti tähän on noin 120€




http://helsinkihomedesign.fi/#!/parven-rakennus/



2 kommenttia:

  1. Mua risoo sillo kakluuni kun se on pienessä kämpässä. Reippaasti alle 30 neliössä se on tilanviejä. Varsinkin jos se ei toimi. Top asia mitä en myöskään siedä on saunat jotka on ängetty pieneen kotiin.

    VastaaPoista
  2. Olipa sääli, että omistaja halusi pilata kauniin kakluunin.

    VastaaPoista

Helsinki Home Design

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...