sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Karun Modernia

Peukaloiden pyörittelyä tämä on tässä viikon ollut. Tavarantoimituksia odotellessa.

Sain kuitenkin Pertin ansiosta tilattua keittiöön tasot kuudessa arkipäivässä. Kaikkialla luvattiin 3-6 viikon väliltä. Joten tasot on puoliksi saatu laitettua, esteenä kun siinäkin on keittiökoneet.

Keittiön ilme ainakin alkaa muodostumaan. Koska tasot ja kaapit ovat kiiltävän valkoisia niin ne antavat jopa joitain ärsyttävän karun modernin ilmeen. Ideana oli heti alussa laittaa jotain pientä sävyä mukaan. Yksi beige kaapin ovi ja paksu taustalista saarekkeen taakse antavat täysin uuden ilmeen. Suureksi vastapainoksi keittiöön odotan Gorenjen beigeä retro-jääkaappia. Työtasolle ei tule yläkaappeja ollenkaan vaan löysin kaksi vuotta etsimäni pyöreähköt hyllyt jatkamaan jääkaapin pyöreätä linjaa. Melkoinen sillisalatti on tulossa! Saas nähdä miten käy.

Jotenkin kaikki tuntuu taas niin uuvuttavan vaikealta. Keittiön vetimiä piti lähtee sitten ruotsista asti hakemaan. Valmistus kun on lopetettu eivätkä postita suomeen. Vi..u ei sitte! Nyt niitä on haettu sen verran että riittävät tulevaisuuttakin varten.

Pahoittelen taas kuvanlaatua. Kameran kaikki muistikortit ovat jostain syystä (errorrrr), jotenka Iphonella mennään taas!











Tässä näitä pyöreäkulmaisia hyllyjä



No niin, se on sitten Saulin päivä tänään! eks je?


7 kommenttia:

  1. niin upeeta taas :) toi sun asenne on aivan loistava, että lähdet hakemaan tiettyjä vetimiä ruotsista asti... moni olis ollut aika lailla hälläväliä, vähän sinne päin -asenteella liikenteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse kyllä hakenut mutta olen nähnyt kyllä tuhottomasti vaivaa että saisin ne sieltä.

      Poista
  2. Ihan kivan näköistä. Tosin minun mielestäni tuo beige ei sovi tuohon. Tulee mieleen, et on vahingossa toimitettu väärän värinen ovi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Tai sitte se on vaan kusenkellastunut! :D Noh, etköhän näe sitten hieman selvemmän kokonaisuuden kun keittiö on valmis.

      Poista
  3. Mahtavan rohkea idea tuo beige ovi. Ja mainiot nuo hyllytkin! Tämä tykkää.

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää, mistä löysit noi pyöreät hyllyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kyseltykin paljon. Noita pyöreitä hyllyjä olen metsästänyt pari vuotta. Ihan yllätyksekseni törmäsin niihin Bauhausissa. Tosin paketin hyllyt eivät olleet tossa värissä vaan maalasin ne itse keittiön väreihin sopiviksi. Vaikuttaa siltä että nuo hyllyt olivat vaan jonkinlainen "erä" sillä mallikappaleetkin ovat poistettu ainakin vantaan baukkarista. Kannattaa kuitenkin kysellä tai käydä katsomassa pikaseen Espoon baukkarin hyllyosastolta.

      Poista