Hae tästä blogista

maanantai 13. lokakuuta 2014

Tapetinpoisto

Tapetinpoisto on toimenpide minkä voi tehdä kuka tahansa ja usein se myös tehdään itse. Moni tekee sen todella vaikealla tavalla ja syynä siihen on usein tietämättömyys. Tapetinpoistoon on monia eri kikkoja eikä siihen ole mitään "oikeata" tai väärää tapaa. Tapa vaihtelee usein myös siitä onko tapettikerroksia useita jne.

Itse teen sen tällä tavalla. Näin säästää ennen kaikkea sitä omaa aikaa sen poistoon.

Moni käyttää ja ruiskuttaa seinille vettä. Se ei kuitenkaan ole hyvä sillä se valuu pois, tapetti kuivuu nopeasti eikä kosteus imeydy tapetin alle. Sitten kun näkee nuorien mimmien kynsivän seiniä ja repivän  suikaleita yks kerrallaan niin tekisi mieli pirskahtaa itkuun.

Lähtökohta on että ehdottomasti suosittelen käyttämään tapetinpoistoainetta. Se on aika samaa ainetta kuin itse liisteri. Aineen ja toimenpiteen tehokkuus perustuu siihen että kun sitä levitetään tapetille se muodostaa tarttuvan geelimäisen pinnan eikä se kuivu liian nopeasti. Kosteus imeytyy tapetin alle ja irrottaa liimapinnan. Tämä tekeytyminen vaatii aikaa.


Tapetinpoistoon tarkoitettua liisteristä pulittaa rautakaupassa 5L sangosta toista kymppiä ja sen pitäisi riittää pieneen huoneeseen. Tarkista kuitenkin riittävyys tuoteselosteesta.

Jos tapetin pinta on selvästi jotain muuta kuin paperia tai tapettia on päällekkäin useampi kerros niin pintaan kannattaa tehdä ristiviiltoja. Viillot voivat olla tiheemmin kuin kuvassa. Tärkeintä on että kosteus pääsee pinnan alle vaikuttamaan ja tekeytymään.


Tapetinpoistoainetta kannattaa levittää pitkäkarvaisella telalla. Vedä paksuja kerroksia ÄLÄKÄ SÄÄSTELE ainetta! Anna vaikuttaa tunti. Keitä kahvit vaikka sillä aikaa tai käy lounaalla.


On mahdollista että kerros tapettia lähtee jo ensimmäisen levityskerran ja tunnin tekeytymisen jälkeen. Voit kokeilla irrottaa ne mitä irti lähtee, mutta yritä olla käyttämättä siihen turhaa aikaa vaan telaa uutta kerrosta päälle.

Älä myöskään päästä pintaa kuivumaan. Suosittelen telaamaan toisen kerroksen tunnin vaikutuksen jälkeen.


Kostean ja märät tapetin saa parhaiten irrotettua tasoitelastalla. Katso video!





Helsinki Home Design

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...