Hae tästä blogista

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Siwan Takapiha

Olin muistaakseni 10v kun rakensin viidestä FIN-lavasta majan jossa oli sisällä hyllyjä kaiken maailman tavaroille ja oli siinä ovi ja ihan munalukkokin ettei vaan viereisen pihan uteliaat lapset pääsisi ryöstämään majaamme.

Kuljetuslavat ovat yleensä aikamoisia turhakkeita ja ihmiset dumppaa niitä mihin sattuu. Rekkakuskin ottavat niitä kyllä mielellään vastaan koska saavat tietääkseni 5€ hyvitystä. Olen useampaan kertaan törmännyt ratkaisuihin jossa lava on pantu hieman järkevämpään kierrätykseen ja saanut pitkänkin elinajan.

Tässä tulee netistä kaivettuja ideoita. Luulen että tää avaa hieman omaa ideamaailmaanne ja keksitte jopa ihan omia käyttökohteita lavoille. Itselleni ainakin iski tuosta elokuvatieatteriratkaisusta idea tehdä tulevaisuudessa jokin divaani/sohvanurkkaus mikä on tehty lavoista niin että kaikilla on rullat alla ja että järjestystä voi muuttaa makuunsa mukaan. Kaikki ideat ovat erittäin edullisesti toteutettuja. Maalila tai petsillä pärjää jo todella pitkälle. Antakaahan ideoiden muodostua!

Vinkkinä että näitä rullakon pyöriä saa makunsa mukaan ihan rautakaupasta. Baukkarissa on erittäin hyvä valikoima.
Jos haluat aidon vanhan harmaata sävyä niin puun pitäisi antaa tekeytyä ulkona säiden armoilla (Aurinko ja kosteus). Voi viedä aikaa!
Miten olisi edullinen ja tyylikäs elokuvateatteri omakotitalon talliin tai kellariin?



JA SITTE VOLAT TÄYSILLE KUN ON SEN VERRAN HYVÄ KAPPALE!

Moni tetää myös minkä sarjan tunnari! :D

Helsinki Home Design

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...